GEG Finland

Tervetuloa, kiva kun löysit meidät!

GEG on lyhenne sanoista Google Educator Groups. Näitä itsenäisiä ryhmiä on ympäri maailmaa, ja sinä löysit juuri Suomen omalle GEG-sivustolle! GEG Finland on perustettu marraskuussa 2023. 

GEG Finland on tarkoitettu jokaiselle koulumaailmassa työskentelevälle, joka haluaa oppia, jakaa ja kehittää Google-ympäristön käyttöä omassa opetuksessaan tai yhteisössään. GEG Finlandin tarkoitus on koota yhteen toisiaan auttava toimijoiden verkosto, jossa kuka tahansa voi kysyä, ihmetellä, vinkata ja jakaa omaa osaamistaan. GEG Finlandin ydintiimi järjestää muutaman kerran vuodessa ilmaisia webinaareja ja/tai livetapaamisia. Lisäksi käytössä on kaksi keskustelualustaa Google Chatissa; toinen pedagogiseen keskusteluun ja toinen Google Admin -asioille.

GEG Finlandin ydintiimiin kuuluvat henkilöt ylläpitävät sekä nettisivustoa että keskustelualustoja. Ydintiimi* tekee tätä työtä täysin vapaaehtoisesti.

(* Jenni Valanne, Jukka Lehtoranta, Anna-Reetta Aalto, Jan Nyberg, Mariel Eerola-Leino, Teemu Kariniemi ja Sami Marttinen)

Back to School Helsingissä 27.8.24

Järjestimme ensimmäistä kertaa Suomessa GEG Back to School -tapahtuman elokuussa 2024. Tapasimme innokkaita kasvatusalan ammattilaisia Googlen Helsingin toimistolla. Ohjelmaan kuului Googlen tervehdyksen, Geminiin tutustumisen, Google-sertifikaattien esittelyn ja erilaisten keskustelujen ja demojen lisäksi sitä kaikkein tärkeintä, eli verkostoitumista toisten kanssa. Päivän aikana pelattiin myös bingoa, ja kuinka ollakaan, jokainen osallistuja voitti pääpalkinnon! Kotiin lähdettiin kassi kourassa ja toivottavasti myös uusia ideoita matkassa.

GEG ydintiimistä paikalla Jukka, Anna-Reetta, Teemu, Jan ja Jenni.

GEG Finland mukana ITK-konferenssissa 2024

GEG Finland oli mukana ITK:ssa Digikillan olohuoneessa. Kerroimme GEG Finlandin toiminnasta ja suunnitelmista sekä Googlen sertifikaateista kiinnostuneelle ja osallistuvalle yleisölle. Esityksessä näytetyt diat ovat käytettävissäsi, hyödynnä vinkkejä ja linkkejä! ☺️
Kiitos Digikilta, kun saimme tulla kertomaan GEGistä.

GEG - ITK - Digikillan olohuone

BETT 2024 -terveiset

BETT Alexandra.mp4

GEGin Jenni ja Anna-Reetta törmäsivät Googlen Alexandra Ahtiaiseen Lontoon BETT-messuilla tammikuun lopulla. Videolla Alexandran terveiset gegiläisille Suomeen. 

GEG Finland ydintiimi

Jenni Valanne

Anna-Reetta Aalto

Teemu Kariniemi

Jukka Lehtoranta

 

Sami Marttinen

 Mariel  Eerola-Leino

Jan Nyberg

Tutustu meihin

Jenni Valanne, leader

Olen Jenni Valanne GEG Finlandin leader, Google sertifioitu kouluttaja (1&2) sekä Google Trainer. Päivätyössäni toimin Rauman kaupungin perusopetuksen pedagogisena tvt-asiantuntijana. Pohjakoulutukseltani olen luokanopettaja ja musiikin aineenopettaja. Olen tehnyt myös Turun yliopiston DigiErko-koulutuskokonaisuuden (Oppiminen ja opettaminen digitaalisissa ympäristöissä -erikoistumiskoulutus). Tällä hetkellä toimin myös Turun yliopiston uuden DigiErkoryhmän työelämäohjaajana.


Teemu Kariniemi

Olen Teemu Kariniemi, aloitin vuoden 2024 alussa uuden toimenkuvan, kun vaihdoin opettajan housut kuntahallinnon digiyksikköön palveluvastaavan pöksyihin. Työpaikkani löytyy jatkossa Lempäälän kunnasta.


Minulla on takana pitkä historia aineenopettajana (matematiikka, fysiikka) Valkeakoskella ja viimeisimpänä Pirkkalassa. Lisäksi olin aktiivisesti mukana tutoropettajahankkeissa, niin kunnan omassa kuin Pirkanmaan alueellisessa hankkeessa. Vuoden verran ehdin Valkeakoskella työskennellä hallinnossa tvt-koordinaattorina opetuksen puolella.


Googlen osalta olen suorittanut sertifioinnit Educator 1&2, Trainer sekä viimeisimpänä Innovator-sertifikaatin. Googlen työkalut ja chromebookien hyödyntäminen koulujen käytössä on mielestäni niin toimiva paketti, että sen takana voin hyvillä mielin seistä ja puolesta puhua. 


Mariel Eerola-Leino


Olen Mariel Eerola-Leino, luokanopettaja Raumalta. Valmistuin vuonna 2000 Helsingin yliopistosta, joten työhistoriaa on jo melkoisesti takana. Tällä hetkellä työskentelen Pohjoiskehän koulussa. Toimin koulun yhtenä IT-vastaavana ja huolehdin Rauman kaupungin perusopetuksen digivälinelainaamosta.

Työn ohessa opiskelin Oppiminen ja opettaminen digitaalisissa ympäristöissä -erikoistumiskoulutuksen, tuttavallisemmin DigiErko Turun yliopistossa. Googlen kouluttajan sertifikaatit 1 ja 2 ovat suoritettuina, samoin Digipedataidot 0-100 oppimiskokonaisuus. Olen aina ollut kiinnostunut digitalisaation hyödyntämisestä opetuksessa ja siitä, miten digipedagogiikkaa voisi kehittää. Innostun helposti uusista asioista ja onkin ollut ilo nähdä omien oppilaiden kautta samaa innokkuutta Chromebookien äärellä. Googlen työkalut ovat päivittäin käytössämme.

Jan Nyberg

Olen Jan Nyberg, musiikin lehtori Ylästön koulusta Vantaalta. Olen suorittanut GfE-sertifikaatit ja olen Google for Education Certified Trainer. Olen kiinnostunut teknologian käytöstä opetuksessa erityisesti luovuuden näkökulmasta. Olen toiminut Google-kouluttajana jo muutamien vuosien ajan, ja on aina innostavaa päästä jakamaan osaa osaamista eteenpäin ja oppimaan samalla itsekin lisää. 

Google for Education on erottomaton osa omaa opetusta. Sen avulla sekä oppiminen että opettaminen nousee uudelle tasolle. Chromebookit tuovat tähän myös loistavan lisän, sillä Google-palveluiden käyttö niiden avulla on saumatonta ja helppoa

Anna-Reetta Aalto

Olen Anna-Reetta Aalto, luokanopettaja Loimaalta. Olen suorittanut oppiminen ja opettaminen digitaalisissa ympäristöissä opettajien erikoistumiskoulutuksen, DigiErkon. Tällä hetkellä toimin pedagogisena tvt-koordinaattorina Loimaan kaupungissa sekä yliopisto-opettajana Turun yliopistolla Digipeda ja luovat teknologiat -koulutuksessa. Erilaisia sertifikaatteja on tullut suoritettua vuosien kuluessa ja tällä hetkellä olen Googlen sertifioitu kouluttaja (tasot 1 ja 2), Google Trainer ja Apple Distinguished Educator (ADE). 

On hienoa päästä mukaan rakentamaan Suomeen GEG-yhteisöä! 

Jukka Lehtoranta

Olen Jukka Lehtoranta, opettajien täydennyskouluttaja Jyväskylästä. Taustaltani olen luokanopettaja ja tietotekniikan aineenopettaja. Viimeisimmät vuodet olen toiminut opettajien täydennyskouluttajana. Päivät täyttyvätkin erilaisien koulutuksien suunnittelusta, koordinoinnista ja toteuttamisesta.

Googlen palveluita olen käyttänyt hyvin pitkän aikaa, vuonna 2019 suoritin Innovaattori -sertifikaatin Tukholmassa ja siitä lähtien olen pyrkinyt omalta osaltani edistämään Googlen palveluiden tehokkaampaa hyödyntämistä opetuksessa ja oppimisessa. 

Sami Marttinen

Tulossa pian

Tulevat tapahtumat:

Syksyn webinaarit ilmoitetaan myöhemmin. Pysy kuulolla!